Näytteenotto-ohjeet

Verinäyte

Pääsääntöisesti eläin pidetään ruokapaastolla kaksitoista tuntia ennen verinäytteen ottoa. Vettä saa antaa.

Paastotuskäytännöstä tai näytteenottoajankohdasta voi olla tilanne- ja eläinkohtaisia poikkeuksia, joista ohjeistamme tarpeen mukaan.

Hoitaja katsoo mikroskooppiin

Virtsanäyte

Virtsanäyte voidaan ottaa joko kotona tai vastaanotolla.

Kotona virtsanäyte otetaan kannelliseen lasi- tai muovipurkkiin. Purkki ja purkin kansi steriloidaan keittämällä ennen käyttöönottoa. Purkkiin merkitään päivämäärä, omistajan ja lemmikin nimi sekä näytteenottoaika.
Edustavin näyte saadaan virtsasta, joka on ollut rakossa vähintään 4 tuntia.

Hyväksi havaittu apuväline näytteenotossa on löylykauha tai muu vastaava pitkävartinen kauha, johon näytteen saa otettua lemmikin asioinnin juurikaan häiriintymättä. Kauha kannattaa keittää yhdessä purkin kanssa.

Virtsanäytteen otto kissalta voi joskus olla vaikeaa. Konstikkaissa tapauksissa hiekkalaatikon voi peittää tuorekelmulla, jolta näyte sitten kerätään purkkiin. Vastaanotoltamme on myös mahdollista ostaa virtsanäytteen ottoa varten tarkoitettua erikoishiekkaa.

Virtsanäyte kannattaa tuoda tutkittavaksi mahdollisimman pian, jotta tutkimustulokset olisivat totuudenmukaiset. Virtsanäyte säilyy jääkaapissa parisen tuntia näytteenotosta.

Jos näytteenotto ei kotona luonnistu, voidaan näyte ottaa vastaanotolla. Näyte otetaan rakosta punktoimalla neulalla eläimen vatsapeitteiden läpi. Toimenpide on helppo ja lähes kivuton, mutta vaatii täyden rakon. Eläimen pitäisi siis olla pissaamatta 4-6 tuntia ennen näytteenottoa.

Ulostenäyte

Ulostenäytteitä otetaan sisäloistartunnan toteamiseksi.

Ulosteita kerätään vähintään kolmelta peräkkäiseltä päivältä n. 1-2 ruokalusikallista kerrallaan.

Ulosteet voi kerätä vaikkapa koirankakkapussiin. Näytteet säilytetään jääkaapissa.